maanantai 30. heinäkuuta 2012

Fakto Auto Tallinna Rahvasõit- Peltoaukioita ja sivutuulta Pohjois-Virossa.



Kotimaisten maantiekisojen puute kesken parhaimman ajokauden sai Kruunukatto Cycling Teamin lähtemään ajamaan kisaa ”etelään” 4 hengen iskuryhmällä. Ohjelmassa oli päivän ”turistimatka” Tallinnaan. Sunnuntaiaamulla Saku, Tuomas, Stefu ja Kalle treffasi Helsingin makasiiniterminaalilla, heitti reput selkään sekä pyörät laivaan (pyörän kuljetus maksoi muuten 2 €/suunta) sekä suuntasi kulkunsa suomenlahden yli. Ohjelmassa oli 95 km mittainen kuntoajo, johon otti osaa reilut 600 pyöräilijää. Lautta matka sujui leppoisasti kahvikupposen äärellä ja pukuhuoneena sai tällä kertaa toimia laivan jokseenkin kompaktin kokoiset wc-kopit. Onneksi ei tarvinnut kuitenkaan pukea talvikamoja päälle, sillä luvassa oli lämpöä 30-astetta ja ilma oli trooppisen kostea. Nesteytys oli siis hoidettava hyvin ja Northforcen Extremeä tulikin laitettua pulloihin ja pulloja piti tunkea myös ajopaidan taskuihin, sillä mukana ei ollut minkäänlaista omaa huoltoa.


Tunnelmaa lähtöalueella Tallinnan keskustassa.
Laivasta rullailtiin pyörillä lähtöpaikalle Tallinnan vanhankaupungin kupeeseen Vapauden aukiolle. Paikalla olikin jo paljon porukkaa, poppi pauhasi ja esittelykojuilla oli esillä kaikkea asiaan liittyvää, esimerkiksi Viron maajoukkueen London 2012-ajoasua. Erikoismaininnan ansaitsee myös tapahtuman juontaja, kuka heitti tarinaa 20 minuuttia putkeen ottamatta lainkaan välillä henkeä.


Vaikka kyseessä olikin kuntoajo, niin viivalla oli iso nippu kovia kuskeja Virosta ja Latviasta, kovimpana ennakkosuosikkina Pro continental-tason ammattilainen Mart Ojavee. Tiimin valmistuminen kisaan ei ollut aivan optimaalinen, sillä kenelläkään ei ollut mitään käsitystä reitistä ja maalipaikkakin sijaitsi viiden kilometrin päässä lähdöstä, joten siihen ei ehtinyt käydä tutustumassa. Varsin navakan tuulen kuitenkin tunsi jo lähdössä, joten tiedossa oli, että porukassa ei saa valua liian alas. Taktiikkana oli ensimmäisen parikymmentä kilometriä pysyä kärjessä ja sen jälkeen aktiivisesti pyrkiä mukaan irtiottoihin.


Kisa lähti liikkeelle noin 5 km saattoajolla Tallinnan keskustan läpi ja tämän jälkeen alkoikin tykittely. Iskuja sateli oikealta ja vasemmalta, mutta porukassa riitti kuitenkin intoa ajaa näitä kiinni. Kuitenkin heti alkupuolella Ojavee lähti irti Karlo Aian kanssa. Joukkue missasi tämän täysin ja erilaisissa irtiottoryhmissä mukana ollessa tai kiinniajaessa ei oikein ollut oikein tarkkaa käsitystä kisan tilanteesta. Koko ajan piti olla hereillä ja hyvin sijoittuneena porukassa. Välillä ajo rullasi kevyesti tuulelta suojassa porukassa, mutta seuraavassa hetkessä tulikin tiukka mutka, peltoaukiota ja iskuja. Yhtäkkiä oltiin suoraan tuulen puolella edessä väliä ja luvassa tuskaista kiinni ajoa. Kisan aikana ei ollut juuri rauhallisia hetkiä, vaan koko ajan tykiteltiin jonossa joko tien vasenta tai oikeata laitaa, riippuen siitä, mistä päin tuuli puhalsi. Onneksi vastaantuleva liikenne oli pysäytetty ja ohjattu tien sivuun todella mallikkaasti. Joukkue oli mukana aktiivisessa ajossa ja varsinkin Stefu jauhoi todella vahvasti porukan kärjessä ja irtiottoporukoissa. Muut olivat myös vuoroillaan mukana ja jotain alun tykittelystä kertoo, että allekirjoittaneella kisan puolen välin paikkeilla oli sykkeet hakanneet kuuteen kertaan yli 200 iskua minuutissa. Kone siis kiersi ja hyvä niin.


Noin tunnin kohdalla tuli pirullinen hiekkatie osuus, jonka aikana ajaminen muistutti jonkin sortin sotatannerta. Porukka haki eri puolita tietä hyvää ajolinjaa, kiviä lenteli jatkuvalla syötöllä kintuille ja laseihin, eikä sopinut kuin toivoa, että renkaat kestää pätkän. Tästä selvittiin kuitenkin ehjinä ja tämän jälkeen alettiin iskeä ja vetää kovaa. Hvvin nopeasti iso porukka oli supistunut noin 50-60 hengen kokoiseksi. Hetken vedettiin henkeä ja tankattiin energiaa ennen Raasikun välikirimaalia, johon tultiin muutaman korttelimutkan jälkeen. Kylällä musat pauhasi täysiä, porukka hurrasi ja kannusti, tytöt heilutteli huiskia bikinit päällä ja joku suihkutti paloletkulla viilentävää vettä kuskien päälle. Todellista urheilujuhlan tuntua siis. Voi vain kuvitella mikä fiilis ammattilaisilla on ajaa, kun esim. Olympialaisissa porukkaa riitti koko matkalle ja kaikki kannustavat ihan fiiliksissä.


Tuskaista menoa sivarissa (kuva Pille Russi)


Kylän jälkeen alkoikin kisan tuskaisin osuus. Käännyttiin pitkille peltoaukioille, joilla tuuli pääsi tosissaan puhaltamaan ja tätä olikin luvassa seuraavat 30 km. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, sillä muuten olisi voinut leikki jäädä kesken. Alun tykittelyjen seurauksena alkoi myös jalka painaa ja valuin porukassa liian taakse. Edessä olevan takarengasta tuijotellessa hampaat irvessä, en huomannut, että porukka meni edestä poikki. Luvassa oli kova taka-ajo, joka sujui onneksi paritempona jonkun paikallisen kuskin kanssa. Kuskeja tippui, mutta me saimme onneksi porukan kiinni. Tämä ei kuitenkaan tuonut helpotusta, sillä seuraavat kymmenet kilometrit oli kovaa rynkytystä. Iskettiin, ajettiin kiinni ja iskettiin uudestaan. Vauhti heilui koko ajan 32-55 km/h välillä, joten kyyti ei ollut tasaista. Omaa tuskaa helpotti onneksi tieto, että muut näyttivät olevan myös aika kovilla. Vihdoin kuin tajusi vauhdin himmatessa tunkea kärkeen oli huomattavasti helpompi ajaa, kun ei tarvinnut koko ajan jojottaa ja ajaa välejä kiinni. Lisäksi maalin lähestyminen antoi hieman lisäenergiaa jaksamiseen.


Tuomas iskee viimeisillä kilometreillä (kuva Pille Russi)
Tuomaksella tuntui olevan hyvä päivä ja n. 15 km ennen maalia Tuomas iski hyvään sooloiskuun. Tämä ei kuitenkaan kantanut vielä hedelmää. Loppupuolella porukan kontrollointia vaikeutti hieman se, että samalle reitille tuli lyhyemmän matkan ajajia, joten ei oikein tiennyt oliko edessä joku irti lähtenyt porukka vai lyhyemmän matkan kuntoilijakuskeja. Loppua kohden alettiin hieman kytätä ja Tuomas lähtikin reilut 3 km ennen maalia yksin irti. Muutaman edessä olevan kuskin Tuomas ajoi kiinni ja ohi. Tuloksena oli hieno 9. sija ja maaliin pääjoukon edellä. Otettavissa olut 6. sija jäi reilun 10 sekunnin päähän. Kalle, Saku ja Stefu tuli maaliin n. 30 hengen pääjoukossa sijoilla 20, 26 ja 28. Kiri ei mennyt ihan putkeen, viimeisen mutkan ollessa yllättävän tiukka. Heti maaliin tulon jälkeen oli aika uupunut fiilis ja juotavaa upposi saman tien pari litraa. Joukkueen löysi myös paikallinen televisioyhtiö, joka halusi haastatella Soomi-poikaa. Tsekatkaa siis ensi lauantaina Tallinnaa liikkuu-ohjelmaa, jos jostain löydätte. Kruunukatto Cycling Team representin’!


Maalissa tarjolla kansalle leipää ja sirkushuveja.
Kisa oli sopivan vauhdikas ja tuskainen varsinkin tällaiselle kevytrakenteiselle harrastelijakisaajalle, kuka vihaa sivaripätkiä. Fiilikset olivat varsin hyvät kisan jälkeen ja joukkuekilpailussa tuli ilmeisesti 2. sija(?). Maalipaikalla oli runsaasti oheisohjelmaa ja asiaan kuuluvat palkitsemiset isolla lavalla. Porukkaa oli paljon ja kaikki tuntui viihtyvän hyvin. Hetken patsastelun jälkeen rullasimme Tallinnan vanhaan kaupunkiin syömään ja lautalla takaisin kotiin ja kohti uusia kisoja. Laivaterminaalissa oli huvittavaa katsoa, kuinka perusturistit raahasivat kädet täristen, naama punaisena ja paidat hiessä kaljalavoja kohti laivaa. Reippaat urheilijanuorukaiset (okei, nuoret ikurit…) taluttivat pyörät laivaan varsin hyvävoimaisina tiukan päivän jälkeen. Päivämatkan Tallinnaan voi hoitaa näinkin…  





Kisaturistilla tulee olla turistin rusketusrajat:)



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Opintomatkalla Virossa

Lapsille pyöräilyaiheista tekemistä


           Virossa järjestetään samankaltainen maantiecup, kuin Suomessakin. Eroja näissä kilpailuissa Suomeen verrattuna on kuitenkin melko paljon, palaan suurimpiin eroihin myöhemmin tässä tekstissäni.
Viime viikolla yritin houkutella tiimin kuskeja ajamaan Kauhajoelle suomalaisen maantiecupin osakilpailuun, mutta kukaan muu ei ollut kiinnostunut matkaamisesta Kauhajoelle, joten oli keksittävä jotain muuta. Viron kilpailukalenteria hetken tutkittuani huomasin varanneeni laivamatkat, hotellit ja ilmoittautuneeni kilpailuun Virossa. Haapsalun rattaralli oli tämänkertaisen opintomatkan kohde, luvassa siis 97km erittäin tasaisia Länsi- Viron teitä höystettynä melko navakalla tuulella.

Saavuin Haapsaluun jo lauantaina viettämään laatuaikaa 
merenrantakaupungissa ja lepäämään raskaan työviikon jäljiltä. SM- kilpailuiden jälkeen oli pitkään aikaan ensimmäinen vapaa (siis kilpailuista) viikonloppu, joten se meni tehokkaasti työmaalla raataen. Sain kuitenkin SM- kilpailuiden jälkeen tehtyä mielestäni hyvän kahden viikon harjoitusjakson ja uskoin siihen, että jalat toimisivat hyvin sunnuntain kilpailuissa.
Sunnuntaina päivä valkeni aurinkoisena ja 
lämpimänä, niinpä pystyin hyvillä mielin unohtamaan linimentit ja sadevaatteet ja matkaamaan 2km matkan hotellilta kilpailupaikalle. Kilpailupaikalla oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun lapsille oli omat pomppulinnat ja yleisölle selostettiin ennakkospekulaatioita kilpailun mahdollisesta kulusta.
Ennen starttia vielä naurattaa
Viron kilpailuissa on aina paljon porukkaa viivalla ja myös ne ns. paremmat ajajat vaivautuvat paikalle, nytkin viivalla oli mm. Janek Tombak, joka voitti suvereenisti Porvoon ajot kesäkuussa. 

Sain starttipaikan ensimmäiseen lähtökarsinaan (sata ensimmäistä pisteiden mukaan) ja siitä sitten lähdettiin 3km saattoajolla keskustasta ulos. Saattoajo oli ihan viisas ajatus, koska kaupungista ulos johtavalla tiellä oli puolen kymmentä liikenneympyrää ja samanlainen määrä opaskilpiä.
Kilpailu käynnistyi Tallinnaan vievää isoa tietä pitkin melko napakalla vauhdilla, tasaisella tiellä mittarissa vilisi lukuja 50-60kmh välillä. Noin 20km ajon jälkeen ajattelin kokeilla omia jalkojani ensimmäisen kerran ja löysin itseni kovatasoisesta seurasta 5 hengen porukassa irtiotossa, joka kesti reilun 10km. Pääjoukko ei halunnut päästää meitä karkuun vielä ja täytyy myöntää, että on se aika kovaa ajaa keskimäärin 50kmh 5 hengen porukassa…
No siitä sitten lepäämään hetkeksi pääjoukkoon ja valmistautumaan sivutuulipätkälle, jolla arvelin tapahtuvan ratkaisevat iskut. Sivutuuli alkoi ja sitä kesti noin 35km, tällä pätkällä moni joukkue iski ja piti kovaa vauhtia. Porukka repesi useita kertoja ja onnistuin olemaan aina mukana kärkiporukassa. No sitten tuli se viimeinen isku ja olin juuri peruuttanut lepovuoroon jonoon ja huomasin, että isohko irtiotto menee ja kukaan ei tee mitään. Pian alettiin kuitenkin ajamaan, mutta eipä se tullut enää kiinni, koska kärjessä oli usealla joukkueella parhaat ajajat ja loppujoukkue vain häiritsi muiden vetotöitä.
Maali alkoi lähestyä meilläkin lopulta ja se oli varmasti nopein loppukiri tänä vuonna, aivan tasaisella tiellä oma mittari näytti 65kmh ja sillä nopeudella ehti kokonaiskisan sijalle 32 ja pääjoukon kirissä siis 14. Ei päässyt kehumaan tuloksella, mutta ainakin yritin kaikkeni ja jalat olivat hyvät SM-kisojen karmean kokemuksen jälkeen. Tulokset löytyy tästä.

Sepä Haapsalun kisasta, nyt niitä ajatuksia, joita Virossa kilpaillessa aina tulee mieleen:
Suomessa on käyty viime aikoina kovin kiivasta keskustelua mm. seuraavista asioista: kuka tiedottaa kilpailuista, ovatko reitit liian helppoja ja lyhyitä, miksi jotkut eivät osallistu kilpailuihin ja onko 100 ajajaa liian paljon yhteen lähtöön.
Virossa on jotkut pyöräilyyn liittyvät asiat hoidettu mielestäni paremmin, kuin meillä ja voisimme varmasti ottaa oppia seuraavista asioista:
1) Virossa kilpailuissa käytetään (maantiecupissa) koko vuoden samoja numeroita, jotka jaetaan ajajalle ensimmäisessä kisassa. Tämä helpottaisi meilläkin aika paljon järjestäjien vaivaa ja ajajien aikataulutusta kilpailupäivänä, eikä kilpailun jälkeen kenenkään tarvitsisi murehtia, että palauttamattomasta rikkinäisestä paperilapusta peritään 20e maksu…
2) Virossa on selkeät sivustot, josta löytyy kaikki kilpailut, kuvaukset radoista (jo vuoden alussa!) ja yleiset ohjeet, ilmoittautuneet kilpailijat mm. päivittyvät heti ilmoittautumisen yhteydessä sivustolle. Meillä Suomessa saattaa olla tilanne, että kilpailun lähtölistoja ei ole julkaistu ennen starttia…

3) Suomessa naiset rullailee omissa lähdöissään juuri ja juuri lenkkeilyvauhdilla, joka ei varmasti kehitä ketään. Virossa naiset starttaa elitemiesten ja kaikkien muiden kanssa samaan aikaan. Voisiko Suomessakin yhdistää lähtöjä? Kenties näin saisimme suomalaisia naisia joskus maailmalle ajamaan kisaa?
Huomaa NAISTEN maantiecupin johtaja koko porukan keulalla lähdön jälkeen!

4) Virossa tosiaan kaikki lähtevät yhdessä ja samassa lähdössä, nyt lähtijöitä oli yli 400 ja en kuullut kenenkään valittavan, että porukka olisi ollut liian iso.
5) Tiedotus hoituu Virossa aika mukavasti tällä sivustolla, jolta löytyy usein ensimmäisenä koosteet eri kilpailuista, urheilijoiden blogeja, kuvia, uutisia jne. Olisiko jollain taholla Suomessa mahdollisuus tehdä jotain vastaavaa? Tässä linkki myös paikallisen SPU:n sivuille. EJL:n sivuilta voi katsoa ja verrata tiedotusta suomalaiseen vastineeseen. Suomessa ajettiin SM-kilpailut reipas pari viikkoa sitten ja vieläkään ei ole tiedotetta SPU:n sivustolla.
6) Virossa maantiecupin johtajalle jaetaan johtajan paita (nuoret, naiset ja miehet) ja johtajat lähtevät porukan edestä, ehkä samankaltainen menettely toisi Suomessakin arvostusta maantiecupin kilpailuita kohtaan? Johtajan paita saattaisi toimia myös joukkueiden taktiikan kannalta paremmin, kuin yksittäiset yritykset eri kilpailuissa?

7) Ja viimeisenä kommentti ratojen pituuteen. Tombak sanoi Haapsalun kisan jälkeen, että ”raske, raske rada…” Eli siis toisin sanoen: lyhytkin rata maastollisesti helpolla reitillä tuntuu raskaalta, jos ajetaan kovaa. Jotenkin itse ajattelen niin, että Suomessakin olisi hyvä järjestää enemmän lyhyitä kilpailuita, joissa ajettaisiin kovaa, kuin niitä neljän tunnin maratoneja, jotka ajetaan rauhallisemmin.
Siinäpä noita omia ajatuksia, jotka eivät varmasti vaikuta mihinkään, mutta kunhan nyt lämpimikseni sanoin ja ilmaisin omat ajatukseni.

Niin ja loppuun paljastus shoppailureissusta Tallinnasta, alla kuva mahdollisesti tiimin tulevista tempohaalareista, ostettiin kun kerran halvalla sai!

Tempohaalari mallia 2013?
"Koodinimi: Aero"
Timo

Royal Pyöräily 2012- Kadonnutta kuntoa etsimässä.




SM-kisojen jälkeiset pari viikkoa on mennyt erinäisistä syistä johtuen aika kevyesti ja kovaa ei tuntunut pääsevän, vaikka olisi halunnutkin. Perheellisen kompromissit lenkkien suhteen saivat taas miettimään touhun järkevyyttä, kun juhannuksen jälkeisellä viikolla lähdin ajamaan lenkkiä klo 5.45 lämpötilan ollessa vajaa viisi astetta. Ei auttanut muu kuin laittaa talvikamat päälle ja baanalle. No, olihan kalenterinkin mukaan kesä jo kääntynyt takaisin talveen päin.

Reitin haastavampia kohtia oli 54-tien alitus klv:n tunnelin kautta...
(kuva http://suberpolkijat.kuvat.fi)
Joukkueella oli aluksi tarkoitus lähteä Kauhajoelle ajamaan Cupin osakilpailua, mutta lopulta se jäi väliin. Kisan ajaminen alkoi kuitenkin hieman houkutella, joten kun vielä sunnuntaille luvattiin vihdoin hyvää keliä, niin päätin lähteä nauttimaan ajamisesta Royal Pyöräilyyn Lahteen. Pari vuotta sitten tuli voitettua kyseinen ajo, kun maali oli jyrkän mäen päällä. Tänä vuonna maalipaikkaa oli kuitenkin muutettu hieman helpommaksi ja kun mukana oli TWL ja TWD isoilla joukkueilla ja oma kunto hieman kyseenalainen, niin voiton uusiminen ei tuntunut realistiselta. Viivalle kun pääsee, niin sitä kuitenkin lähtee aina tavoittelemaan hyviä sijoituksia, mutta varsin nopeasti pystyi toteamaan jalkojen olevan todella tukossa. Ajossa mentiin välillä siististi tasaista vauhtia ja välillä tykitettiin ihan tosissaan. Reitti oli varsin helppo aivan loppua lukuun ottamatta ja kun tuulen suunta oli isolle porukalle suosiollinen, niin porukka pysyi kasassa varsin helposti. Muutamiin potentiaalisiin irtiottoihin tuli lähdettyä mukaan ja Hollolan kirkolla kun painettiin melkein 80 km/h TWL:n Pökälän ja Tiaisen vetäessä pitkiä siivuja, niin olin jo lähes varma, ettei porukka enää tule kiinni, mutta niin vain sitä pian taas oli pääjoukko kasassa. Messilän mäessä 5 km ennen maalia jalat hitsasi täysin kiinni ja meinasin pudota porukan läpi. Ero parin vuoden takaiseen oli hyvin räikeä, sillä silloin pystyi jauhamaan mäen eleettömästi ylös Heinikaisen vetäessä ja päällä huomasi, että lähes koko porukka oli tippunut kyydistä. Nyt mäen lopussa onneksi vähän himmattiin ja pääsin porukan mukana viimeiselle kilometrille. Vajaa kilometri ennen maalia muutama TWL:n kuski iski lyhyeen ja tiukkaan nousuun, eikä ollut jalkaa seurata. Loppusuoralle kärkiporukka tuli taas melkein kasaan ja voittoon ajanut Rossi taisi kiriä takaporukasta muiden ohi. Oma sijoitus oli seitsemäs, mikä ei ollut kovin tyydyttävä, mutta kyseessä oli toisaalta vain kuntoajo ja tarkoituksena oli saada jalat taas tottumaan kovaan vauhtiin. Kuitenkin ajon jälkeen huomasi, että nyt olisi tarvetta hyvälle harjoitusblokille, jotta pyörä alkaisi taas kulkea. Niinpä pienen kriisipalaverin jälkeen päätimme Sakun kanssa lähteä etelän leirille heinäkuun puolessa välissä.
Jos oikein tarkasti katsoo, voi Kruunukaton värit löytää loppukirissä liian kaukana
vihreiden menninkäisten takaa. (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)


 
Asiaan kuuluvat jälkipuinnit tapahtumapaikalla (kuva: http://suberpolkijat.kuvat.fi)
Kaiken kaikkiaan Royal Pyöräily oli jälleen hieno tapahtuma. Puitteet olivat kohdallaan, kärjessä ajettiin kovaa ja siististi ja lämmin heinäkuinen keli tarjosi lähes täydelliset olosuhteet pyöräilyyn. Kannustankin kaikkia osallistumaan vaikka ihan fiilistely mielessä johonkin loppukauden kuntoajoon. Porukkaa tapahtumissa on aina sen verran, että jokainen löytää varmasti oman tasoista ajoseuraa. Kisat ja kuntoajot antavat kaikentasoisille harrastajille myös lisämotivaatiota harjoitella, kun on selkeitä tavoitteita joihin tähdätä ja kuntoajojen kautta on moni kisakoirakin saanut innostuksen kisaamiseen. Isoissa pyöräilytapahtumissa on hyvä kuitenkin muistaa, ettei aja ihan limitillä, koska silloin ajovirheiden riski kasvaa ja tuloksena voi olla pahaa jälkeä. Loppukauden kuntoajoista Kruunukatto Cycling Teamin löytää ainakin kotimaisen maantiekauden päättävästä Tour de Helsinki tapahtumasta.

 
-Kalle